Kuvaaja
Päivitetty 7.8.2011.Olen 17-vuotias (s. -94) tyttö Pohjois-Savosta ja käyn lukiota toista vuotta.
Hevoset ovat kuuluneet elämääni ja harrastuksiini aina, tavalla tai toisella. Olen ollut kiinnostunut hevoshommista jo aivan pienestä pitäen suvun tuoman "hevosgeenin" myötä. Ensimmäisen kerran olin hevosen selässä 2-vuotiaana ja säännölliset ratsastustunnit aloitin n. 6-vuotiaana. Jokunen vuosi sitten kilpailin vielä silloin tällöin harjoitus- ja seurakisoissa. Hoito- ja vuokrahevosia on ollut muutamia vuosien varrella. Tällä hetkellä en juurikaan enää ratsasta säännöllisesti, sillä raviurheilu on vienyt sen verran mukaansa, että sen parissa tulee vietettyä aikaa niin paljon kuin mahdollista koulun ja muun elämän ohella. Lähinnä omien hevosten myötä kiinnostus on jo entisestäänkin vaan lisääntynyt raviurheilua kohtaan. Ravureita meillä on ollut 2000-luvun alkupuolelta lähtien, isälläni tosin jo -80 luvulla. Ensimmäinen yhteinen ravurimme oli Wired Pineläinen lämminveritamma. Tamma siirtyi siitokseen maalle vuonna 2006. Siitä lähtien meillä on ollut sen puolisisko, vuonna 2006 syntynyt Viragolainen lv-tamma ja kesäkuussa 2011 meille tuli kaunis ja mukavan luonteinen Muscle Memorylainen tammavarsa, jonka kanssa olisi tarkoitus kehittyä vuosien varrella mahdollisimman paljon näissä ravipuuhissa. Haaveena olisi ainakin ajaa tulevaisuudessa sopivan hetken tullen C-ajolupa ja mahdollisesti suorittaa valmentajalisenssikin joskus tulevaisuudessa.
Valokuvausta olen harrastanut kutakuinkin vuodesta 2005. Kameraa on ollut pokkarista lähtien, mutta vuoden 2009 kesällä siirryin järjestelmäkameroihin ja siitä on harrastus lähtenyt paremmin käyntiin. Valokuvaus luultavasti on ja pysyy ainoastaan harrastuspohjaisena ja kuvaan silloin kun siltä tuntuu - sitä mukaa kuviakin sivuille sitten ilmestyy. Valokuvaus on tullut hevoshommiin, etenkin raveihin, ns. "sivuhommana", eli ravien ja muiden tapahtumien seuraaminen on ollut aina se pääasia. Siten kuviakin saattaa tulla joskus odotettua vähemmän, tai en välttämättä kaikissa raveissa edes kuvaa, missä olen paikanpäällä. Yritän kuitenkin materiaalia vuosien mittaan sivuille saada parhaani mukaan. Laatu tuskin tulee olemaan kympin luokkaa tuolla kalustolla (uusia ei ole tarkoitus hankkia, opiskelijan budjettikin on rajallinen) ja vielä hiomattomilla taidoilla, mutta eiköhän sieltä joku ihan hyväkin otos aina välillä paljastu. :) Toimin myös yhden lukuvuoden (2010-2011) lukioni markkinointitiimissä valokuvaajana. Kuviani voi näiden sivujen lisäksi löytää mm. Sukuposti.net -sivustolta. Kuvia on myöskin saatavilla itselleen, siitä alempana lisää kohdassa "kuvien
käyttö ja tilaus".
Kuvauskalusto
- Canon EOS 450D runko (elokuu 2009 -->)
- Canon EF 75-300mm f4-5.6 USM III (14.10.2009 -->)
- Canon EF-S 18-55mm kittiputki
- Nissin Speedlite Di622 -lisäsalama
- vastavalosuoja, linssin UV-suojus, 4GB muistikortti, akku x2, kameralaukku x2
Vanhoja kameroitani ovat pokkari Nikon Coolpix L4, sekä Olympuksen kompaktikamera (ns. "puolijärkkäri") SP-560 UZ. Näillä en enää oikeastaan kuvaa ollenkaan.
Kuvien käyttö ja tilaus
Ilman erillistä lupaa kuvia saa käyttää vain esimerkiksi tietokoneen taustakuvana, tulostettuna seinällä tms.Julkaisutarkoituksessa kuvia ei saa käyttää ilman lupaa. Mikäli haluat esimerkiksi kuvan hevosestasi johonkin nettigalleriaan (ii2.org, irc-galleria, facebook..) tai kotisivuille, pyydäthän luvan sähköpostitse tai vieraskirjassa. Vaatimuksena kuitenkin on edellämainittuihin, että copyright-merkinnät (vesileima) säilyvät kuvissa, eikä kuvia saa myöskään väittää itse ottamikseen!
Median käyttöön en luovuta kuviani ilman lupaa, tarjousta voi kysyä sähköpostitse.
Kuvia en luovuta lainkaan virtuaalitalleille (tai tallini.fi -sivustolle), -kenneleille tai muille virtuaalisivustoille!
Usein kysyttyjä kysymyksiä
Saanko ottaa jonkun kuvista virtuaalitallilleni (tai tallini.fi -sivustolle)?-EN luovuta kuviani virtuaalitalleille, -kenneleille tai vastaaville! Jos löydän kuvan joltain kys. sivustolta, tulkitsen sen välittömästi laittomaksi kopioinniksi.
Saako kuvia käyttää/julkaista sivustoilla ii2.org, irc-galleria, facebook tms? Missä kaikkialla kuvia saa julkaista?
-Kyllä, mikäli kysyt ensin luvan vieraskirjassa tai sähköpostissa ja ilmoitat asiasta. Ehtona on, ettei copyjä poisteta/muuteta. Jos haluat jonkun kuvan/kuvia esimerkiksi
tietokoneelle taustakuvaksi, seinälle tms, erillistä lupaa ei tarvitse pyytää. Kuvia ei saa julkaista kaupallisissa tarkoituksissa, väittää itse ottamakseen tmv. Lisää kuvien julkaisusta/käytöstä kohdassa "Kuvien käyttö ja tilaus".
Millä kameralla/kameroilla kuvaat?
-Canon EOS 450D järjestelmäkameralla. Kaluston kokonaisuudessaan näet kohdasta "kuvauskalusto".
Voitko kuvata hevostani --- kilpailussa?
-Kalenteristani näet, mihin olen tulossa kuvaamaan. Esimerkiksi raveissa on mahdotonta kuvata kaikkia, mutta voin pyynnöstä yrittää ikuistaa haluamasi hevosen kameralle.
Millä alueella kuvaat?
-Enimmäkseen kuvaan Kuopion seudulla Pohjois-Savossa, mutta etenkin kesäaikaan ravireissuja tulee heitettyä myös muualle Savoon ja/tai Etelä-Suomeen.
Kuvien luvalliset julkaisijat
Mikäli kuviani löytyy sivuilta, jotka eivät ole listalla, ilmoitathan siitä pikimmiten sähköpostilla. Luvan kuvien käyttöön voit pyytää sähköpostitse tai vieraskirjassa, kuvien laiton ja luvaton kopiointi ja käyttö on edottomasti kielletty!- Stable Breeding Luxx
- Sukuposti.net
- Kainuun ravirata (Kesän 2012 käsiohjelmat)
- Suvi Koponen (shet-t. Chili Aria)
- Anne Takapuro/Special Partners Stable (lv-r. Behind The Scenes ja sh-o. I.P. Osuma)
- Marika Kyllönen (gordoninsetteriuros Misty Lake's Moonlightshadow)
- Kennel Misty Lake's (gordoninsetteriuros Misty Lake's Moonlightshadow)
- Heli Laakso (lv-r. Troy Kemp & lv-o. Je T'aime)
- Päivi Pöllänen (lv-r. Turpentine)
- Sini-Maaret Jääskeläinen (lv-t. Super Sweet)
- Annu Korhonen (lv-t. Harmiriam)
- Mirva Seistilä (lv-r. Gold Gambler)
- Jenni Kaija (lv-r. Xanthis Seastar)
- Suvi-Päivikki Laitinen
- Tanja Kiesi (sh-o. Tuokkolan Touho)
- Piia Ojala (lv-t. Wilma To Wee)
- Tiia Pihamaa (Orgoglio, Luck Smith, Lisa's Big Boy)
- Laura Virtapohja (sh-r. Himpun Humu)
- Riina Markkola/Team Markkola (sh-o. Hopeahämy)
- Salla Koskio (lv-t. Maggie Cloud)
- Eveliina Talvensaari
- Pauliina Kokko
- Nina Salminen (sh-r. Jörkka)
- Anni Järvinen (lv-o. Liquorice Pipe)
- Camilla Vihanto (lv-t. Magical Queen)
- Saimi Jukkara (shet-t. Elven Alouette)
- Hanne Ulkuniemi (lv-t. Evian Taylor)
- Pasi Väisänen (lv-r. Tom Dooley)
- Tuija Nöjd (lv-t. Wild And Free)